Blogini ajankohtaisista asioista

Minun sisälläni vaikuttaa juuri nyt suuri kiitollisuus Jumalaa kohtaan. Kaikki asiani ovat kunnossa ja hyvin. Ei ole mitään "kiveä kengässä" tms. On aivan upeaa mennä töihin ja tulla kotiin. On ihanaa tehdä yhdessä asioita vaimon kanssa. Nauttia olemisesta lasten kanssa. Olen syvästi kiitollinen työpaikasta jossa on mukava työskennellä. Nautin siitä, että pienet asiat voivat merkitä niin paljon. Jumala on antanut kaiken tämän minulle. Otan kaiken Hänen kädestään. Hänen ajatuksensa minua kohtaa ovat hyvät ja rakkaudelliset. On ihana olla ihminen rakkaiden ympäröimänä. Tätä on täysi Elämä' isolla E:eellä :)

Huomenta vaan,
 
Kirjoittelen täältä Tamperen kupeesta näin palkansaajan roolissa.
Kovasti ihmettelen teidän tapaa viedä Suomea eteenpäin. Korostan edeltävässä lauseessa olevaa sanaa: Suomea.
En voi millään ymmärtää sitä, että lakkoilu ja vetäytyminen yhteisistä neuvotteluista saisi Suomen nosteeseen.
Teidän kohdalla näen niin, että kun ajatte jäsenienne etua niin ette aja Suomen etua. Ja luulen, että pitkällä
jänteellä tuo Suomen etu on myös teidän jäsenistönne etu, sillä jos on töitä niin sillon on myös tulevaisuutta.
Myös teidän jäsenillä.
 
Mitä mieltä olitte STTK:n puheenjohtajan lausunnosta kun hän sanoi, että:
”Meistä on tullut säilyttäjiä, emme osaa ottaa huomioon nopeasti muuttuvan työelämän ja esimerkiksi nuorten tarpeita. Kuvittelemme, että entisillä opeilla pärjää tulevaisuuden maailmassa.”
Löydättekö itsenne tuosta lauseesta?
 
Ettekö huomaa, että kansa on kovasti jakautumassa? Voisiko teidän toimilla olla siihen merkitystä ?
En usko, että tällainen jakaantuminen on myöskään Suomen etu. Me tarvitsemme yhteen hiileen puhaltamista.
Jos kaikki ajattelee niin kuin te eli ajaa vain omien jäsenien asioita (tässä tapauksessa en sano etuja) niin mikään asia ei etene.
Ja onko sekään silloin Suomen etu ?
 
Teidän pitäisi, niin kuin koko AY-kentän, päivittää toimintatapanne 2000-luvulle. Te olette selkeästi jäänne jostakin historista.
Onko teidän tietämys kentältä päivitetty tähän aikaan ? Tiedättekö oikeasti mitä yrityksissä puuhataan nykyään ?
Luin jostakin, että kun Ruotsissa on ollut lakkoja 5 kpl niin samaan aikaan Suomessa niitä on ollut 143 kpl.
Ja Ruotsi on muuten hieman suurempi maa kuin me.
Pitäisikö tästä jotain ajatusta löytää ?
 
Näin tähän loppuun haluan vielä sanoa, että itse olen valmis tiputtamaan palkkaani / poistamaan saatuja etuja, jos niillä avuin Suomi saadaan nousuun. Tiedän senkin että minunlaisia on myös aika monta palkansaajien joukossa. Me haluamme että Suomi pääsee taas kasvutielle.
Älkää te olko jarruna siinä ! Teidänkin pitäisi ajatella hieman laajemmin eikä vain tuijottaa omaa pesää.
 
Palkansaaja-terveisin,
 
Ari Asukas
 
PS.        Laitan tämän saman kirjeen menemään muillekin AY-liikkeille. Sekä myös EK:lle.

Harvoin olen näin vihainen. Pistää todella vihaksi tuo AY-jengin toiminta. Hallitus on kysynyt, maanitellut AY-porukkaa  yhteiseen pöytään. Ei AY päässyt edes keskenään yhteiseen pöytään.

Ja vieläkin hallitus pitää ovea auki, jotta AY voisi tuoda pöytään oman ehdotuksen kilpailukyvyn parantamiseksi. No, mitä tapahtuu? AY-porukka menee lakkoon!! Miten lakko palvelee sitä tavoitetta että Suomi nousee suosta?

Hallitus sanoi moneen kertaan, että päätöksiä pitää tehdä. Me ollaan nähty kaikki se, että "nollalinja" ei enää riitä. Pitää saada työnhinta alemmaksi. Eli nyt mennään juuri sinne, mikä on AY-jengin pelikenttää. Onkohan niin, että AY-porukka ei uskonut hallituksen toteuttavan sitä mitä puhuivat? Eivät ottaneet vakavasti hallituksen viestiä.

Jotenkin tuntuu, että AY-jengi on hieman historiallinen. Nykyajan muutokset ja vauhti on ajanut ohi heidän tavasta tehdä sopimuksia. Pitää saada nopeampia päätöksiä tehtyä. Ja onhan siellä oma lehmäkin ojassa. AY-liike on perinteisesti ollut Suomessa vahva. Ja ehkä juuri siksi ollaan siinä tilanteessa kuin nyt ollaan. Koko AY-liike ja ideologia pitäisi panna remonttiin jotta se paremmin palvelisi tämän ajan yhteyskunnassa.

Itse olen valmis omaa palkkausta tiputtamaan jotta naapuri voisi pysyä töissä. Se aika, että ollaan omissa poteroissa ja pidetään kiinni saavutetuista eduista, se aika on jo ohi. Koko yhteiskunnan pitää osallistua nyt "kivun" jakoon.

On tämä niin surullista.

Aamulehdessä 13.12.14 oli tutkielma joka kertoi että kyselyyn osallistuneista papeista 60% pelkää kirkon jakaantuvan. Miespapeista 65% ja naispappeista 49% pelkää tätä asiaa.

Olen plogeissani ennenkin ottanut kantaa naispappeuteen (luo plogini naispappeudesta). Tämä tulos vahvistaa mielestäni edelleen sitä että Raamatussa mainittu miespappeus olisi ollut se oikea tie. Nuo 49% kertoo siis siitä että yli puolet ei pelkää kirkon hajaantumista. Miksikö? Siksikö, että saman sukupuolen vihkiminen ei ole ongelma heille? Vai "eiköhän tästä löydetä joku keskitie että kaikki voivat olla tyytyväisiä?" (Lisäys: 14.12.14 Aamulehdessä oli maininta siitä että naispappeista  2/3 osaa olisi valmis vihkiminen samaa sukupuolta olevia pareja => tässä voisi olla yksi syy siihen miksi Raamattu ei tue naispappeutta).

Tällä nyt en halua sanoa sitä että naispappien takia ollaan tässä suossa kun ollaan. Ei. Ajattelen kumminkin niin että vauhti on ollut nopeampaa naispappeuden johdosta.

 

Mitään keskitietä ei ole. Jos pappi pitäytyy Raamattuun Jumalan Sanana niin hän ei mitenkään voi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Se kysymys on kirkon keskiössä, siksi se on kirkkoa jakava kysymys. Kaikesta ei voi luopua ilman uskon haaksirikkoa.

Uskova ei voi seistä "kahdella tuolilla". Hänen pitää tehdä valinta siitä uskooko Raamattuun Jumalan ilmoituksena vai onko tuo kirja normikirja kirjojen joukossa. Luit oikein. Raamattu on se joka jakaa kristikansan. Ja juuri nyt me elämme tätä aikaa.

Tänään, perjantaina, tehdään eduskunnassa merkittävä päätös siitä millainen avioliitto on tulevaisuudessa. Keskustelu SoMe:ssa on ollut hurjaa ja joskus aika räävitöntäkin. Puolin ja toisin. Ja niin kuin aina, minäkin haluan sanoa tähän jotain :)

Minun mielestä avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle. Itse peilaan sitä hengellistä taustaa vasten. Jumala loi avioliiton miehen ja naisen väliseksi jonkin syvällisen syyn takia. Meidän ei pidä mennä ronkkimaan sitä, minkä Jumala on tehnyt. Siitä ei hyvää seuraa. Jumalalla on aina syynsä miksi Hän päättää jotakin. Niin myös tässä asiassa.

Se että yleensä tästä asiasta puhutaan kertoo siitä, että yhteiskunta on menossa toista tietä pitkin kuin historiassa. Meidän laki pitkälle on rakentunut Raamatun moraaliopetusten pohjalle. Nyt tuo tie ei tunnu enää riittävän vaan haluamme jättää Raamatun moraaliohjeet taaksemme. Tämä ei tule olemaan hyvä valinta. Me tulemme näkemään sen kyllä jatkossa.

Raamattu kertoo Sodoman ja Gomorran kaupungeista. Nuo kaupungit Jumala hävitti niissä rehottaneet synnin ja epäjumalanpalvelun takia. Ja pahaa pelkään, että olemme "Sodoman ja Gomorran kaltaisia". Emme tule välttymään Jumalan puuttumisesta asiaan mikäli jatkamme tälla moraalittomuuden tiellä.

Uusimmat kommentit

15.08 | 10:09

Terve vaan. No sinähän olit sitten ihan aitiopaikalla. Ei sinulla kuvia siitä tapahtumasta ole ?

...
14.08 | 12:28

Kirjoittelen juuri nyt muistelmiani Utön ajoilta jolloin palvelin linnakkeella . Olin mukana matkalla mantereelle kun törmäys Knivskärin mutkassa tapahtui.

...
31.03 | 13:55

mäkinen ei ole lukenut roomalaiskirjeen 1. lukua...ja , mikä kohtalo on homoilla, lesboilla ja niiden, jotka hyväksyy heittien touhun

...
31.03 | 13:53

samaa mieltä. Mäkinen on verrattavissa ylimmäiseen pappiin, joka antoi Jeesuksen Pilatuksen käsiin. hänen syntinsä oli suurempi kuin Pilatuksen...

...