Blogini yhteiskunnallisista asioista hengellisesti tulkittuna

Korona ja Raamattu

Maailma on myllerryksessä... talous sakkaa ja ihmisiä kuolee... jokaisella mantereella. Tulee mieleen maailmanlopun ajatukset.

Raamattu ennustaa paljonkin maailmanlopusta. Tai sanotaanko Jeesuksen takaisin tulemisesta, joka voi olla monille niin kuin maailmanloppu. Meille kristityille se on kumminkin ilon juhla. Raamattu kertoo siitä, että Jeesus ei tule nyt maailmaan enää pienenä lapsena vaan sotajoukkojen hallitsijana. Kuninkaana, jonka edessä on jokaisen polvistuttava. Se tulee olemaan huikea tapahtuma ja sitä odotan innolla.

Heille, jotka eivät usko Jeesukseen, se tulee olemaan totaalinen katastrofi. Kauhun päivä. Itkun ja murheen päivä. Raamattu ennustaa, että ihmiset pakenevat kallioluoliin ja rukoilevat, että ne sortuisivat heidän päälleen. Miksi näin? Siksi, että he eivät kestä Kuninkaan edessä. He eivät ole olleet kuuliaisia Jumalalle vaan ovat eläneet synnissä. Ja nyt ne synnit langettavat heille tuomion. Ja synnin palkkana on kuolema = ikuinen ero Jumalasta. Ainiaaksi.

Onko sinulla asiat Jumalan kanssa kunnossa? Ellei, niin "tänään on pelastuksen päivä". Tänään sinulla on vielä mahdollisuus kääntyä Vapahtajan puoleen. Raamattu sanoo näin: Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva (Room 10:9). Siinä kaikki. Sinä siirryt samalla hetkellä Jumalan valtakuntaan ja tuo Jeesuksen toinen tuleminen tulee olemaan sinullekin ilon juhla, sillä sinun kaikki syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen ristin työllä eikä tuomio kohtaa sinua.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.08 | 10:09

Terve vaan. No sinähän olit sitten ihan aitiopaikalla. Ei sinulla kuvia siitä tapahtumasta ole ?

...
14.08 | 12:28

Kirjoittelen juuri nyt muistelmiani Utön ajoilta jolloin palvelin linnakkeella . Olin mukana matkalla mantereelle kun törmäys Knivskärin mutkassa tapahtui.

...
31.03 | 13:55

mäkinen ei ole lukenut roomalaiskirjeen 1. lukua...ja , mikä kohtalo on homoilla, lesboilla ja niiden, jotka hyväksyy heittien touhun

...
31.03 | 13:53

samaa mieltä. Mäkinen on verrattavissa ylimmäiseen pappiin, joka antoi Jeesuksen Pilatuksen käsiin. hänen syntinsä oli suurempi kuin Pilatuksen...

...
Tykkäät tästä sivusta